Kenkä puristaa

Eipä mennyt kenkäys ihan putkeen. Tälläkertaa eläinlääkärin suosituksesta mentiin pienemmällä annostuksella rauhoitus kuin viimeksi ja eihän se sitten riittänyt. Sen verran levottomaksi meni poitsu että suosiolla laitettiin vain pukinkavio/halkio/murheenkryynitassu vain taas kenkään ja muiden annettiin olla ilman. Vuoltiin vaan. Takakaviot oli muuten kulunut tosi nätisti ja terveesti! Nyt selkeästi liikkuu oikein ja kulutuspinnat oli napillaan! Edessä asuu ne meidän ongelmat, se on selvä.

Takaset kaikenkaikkiaan on kuitenkin niin nätit ja kavioaines on kaikissa tassukoissa niin hyvää ja kovaa, että hiukan harkinnassa on, että jos oikeaa etusta saisi kasvatettua korjaamaan korkeuseroa nyt parin kengityksen sisällä niin voisi pysyäkin kengättä. Jos korkeus ei ala tasoittua niin etuset menee kenkiin. Vasen tassu on pakko kengittää loppuelämä, sen verran haurastumaa sisällä. Positiivisena puolena voisi olla, että avuksi ei tarvitsisi rauhoitusta... Pikkuhiljaa sinnepäin. Raspilla voi jo ottaa tassuja, mutta kengänlaittoon ja naputteluun saakka ei hermo kestä.

(Varsanomistajat! Totuttakaa jalkojen käsittelyyn, kunnolla eikä vaan ohimennen! Niin rakastan teitä!)

Mitäs muuta, taas takapakkia hoitajien kanssa. Nyt tosin vähemmän ikävissä merkeissä, ihminen muuttaa Itä-Suomeen... Melkein kivan hoitajan perässä voisi muuttaa itsekin, mutta saattaisi olla liioiteltua stalkkausta vai mitä? No, hoitaja taas etsinnässä, jälleen kerran!

Mutta nytten kohti laidunta ja mittailemaan kavioita talvea ja bootseja varten, että saadaan hokit alle!

Takiaiset prkl!

Argh! Takiaisia kaikkialla, ensin hevonen täynnä ja harjausurakan jälkeen sitten minä! Aloitettiin kanssa kalkkikuuri että saadaan karvaan vähän eloa, alkoi harja tuntua sen verran hajanaiselta. Pian voisi talvea ajatellen alkaa totuttaa vahvempaan heinään, että talviruokinta menee mutkitta ja ongelmitta. Meillä talilla syödään heinää vapaasti ja porukka laumailee vapaana päivät ulkona. Säilö on kuitenkin vahvempaa kuin laidunkama, ja laiduntamistakin on rajattu loppukautta kohti. Pirun sokerista kun tuntuu tuo syysheinä olevan, lähilaitumet alkaa näyttää siltä ettei meidän poikaa uskalla sinne laittaa. Keltaista ja ruskeaa kortta, varmasti maittaisi mutta sokeria on takuulla niin että hirvittää! Ja sokeri on meille se nöynöy!-tavara.

Jalan kanssa taas edistytään hyvin, ensiviikolla seuraava kenkäys. Ekasta on mennyt nyt viisi viikkoa ja tulokset oli hyvät! Idioottikenkä tuki haljenneen kannan ja on selvästi vähentänyt rasitusta, onnunta katosi vaikka vuohisessa yhä pieni turvotus elääkin. Ensiviikolla sitten takasetkin saa Natural Balancet ja eteen menee Colleonin sydänorsikengät. Edessä ylikorkean pukinkavion aiheuttama rasitus oikealle etuselle näkyy selkeämmin ja valkoviivan seudun vajuuminen on rasittanut kannatinpintaa niin paljon, että vähän huolettaa miten sen naulaan saa...

No, varovasti ja hiellä ja kyyneleillä :)

Tulipa muuten taas nähtyä vierailla vieraillessa sellaista jälkeä kavioiden kanssa tehtynä että huhhuh... Kengittäjä oli säännöllisesti vuollut niin paljon anturasta  pois että mekaaninen rasitus oli ilmeisesti laukaissut sitten kaviokuumeem. On tämäkin... Jos halutaan kengättömiä hevosia niin tehtäisiin ne sitten asiallisesti eikä elikot pilaamalla!

Nojoo, kaikista aiheista saa juttua, mutta tuo nyt oikeasti suretti.

Muuten ollaanpuuhailtu kaikenlaista hevosenkokoista. Opeteltu kuolainta suuhun, kävelty talutellen niin umpimetsää kuin kaikenlaisia 'jänniä' alustoja pitkin. Ramppeja, tukkisiltoja, vedenylityksiä, ritilöitä, nousuja ja laskuja. Kaikenlaista sellaista, että testataan sitä luottamusta. Tähän mennessä kaikki on toiminut... mitä ihminen edellä, sitä poni perässä. Ollaan siis opeteltu ja siedätetty niin liikenteeseen, alustoihin, erilaisiin kohtaamisiin ja ääniin ja mallikkaasti kaikki läpi! Ainoa isompaa epäilystä on herättänyt jättiläispomppupallo joka asustaa tallinpihalla! Se aiheutti monta paheksuvaa tuhahdusta ja hörähdystä, mokomia tuollaiset pallot...