No huhhuh, kyllähän parikin ihmistä varoitteli minua, että ulkopuolisen hoitajan hankkiminen voi olla riski, mutta kuvittelinpa silti että voin ihmistuntemukseeni luottaa. Keskimäärin fiksun ja asiallisen oloinen tyttö, kuunteli hyvin ohjeet ja vaikutti asialliselta. Tuntui ottavan hoito-ohjeet tosissaan ja käsittäneen, ettei Runo ole ratsastushevonen, vaan ihan hoitajaksi halusi.
Sitten alle viikko siitä, kun tyttö aloitti oli ystäväni bongannut tämän neidin blogista kaikenmaailman tarinaa Runolla ratsastamisesta, mystisistä eläinlääkärikäynneistä ja ties mistä. APUA! Olin sitten ihan paniikissa päivän ja sitten alkoi tulla soittoja muiltakin jotka tämän kiertäneen tekstin olivat napanneet. Kauhistelua miten päästän sairaslomalaisen selkään pikkutyttöjä ja miksi vaarantaa joku lapsi kun Järjenääni on kuitenkin ammattilainen ja ties mitä.... Siinä sitten selviteltiin asiaa hoitajan vanhempien kanssa, tytön kanssa, kahdenmiljoonan muun tahon kanssa. Tytölle porttari tallille ja minä itkupaniikissa halimaan hevosta.
Jooh. No, selvittiin säikähdyksellä ja ilmeisesti Runoa ei oltu altistettu rasitukselle. Tästä lähin hevosen lähelle vain tutut ja turvalliset ihmiset!
Mitäs muuta? Kavioiden päivittäinen koputtelu ja raspilla kutittelu alkaa tuottaa tulosta. Poitsu sietää jo paljon, paljon paremmin jalkojen käsittelyä. Liikalevinnyt etukavio alkaa nyt jo näyttää oikealta kun reunasta saatiin lähemmäs parisenttiä pois ja takasen seinämälohkeama näyttää nätiltä (niin nätiltä kun sellainen nyt voi näyttää...) eikä ole lähtenyt enää minnekään suuntaan työstön jälkeen. (Tulipas tässä kirjoitellessa mieleen, että toivottavasti tämä Poniromaanien maailmassa Valkealla Arabilla Auringonlaskuun laukkaileva hoitajaneiti ei vain olisi käynyt asvaltilla taluttamassa poikaa aka ottanut laitumelta, kun lohkeama oli saman päivän tuotosta kun se tallilla oli käynyt ja miehen aamusta hevosta tarkistaessa mitään ei ollut ollut - no jo, ei enää mörkömielikuvia minulle siitä aiheesta!)
Etujalan kengityssuunnitelma meni uusiksi kantahalkeaman takia. Orrelle mennään ja totuttelu naputteluun koitetaan nyt oikaista tuon yhden jalan osalta, eli tänään mennään hajoamaan hommaan ja katsotaan mitä aikaan saadaan. Piru vieköön kun jalka on vielä arka vasen etunen, joka lisäksi on vielä reippaasti ylikorkeakin pukinkavio ja vuohinen on laskevassa turvotuksessa. Miten yhdelle jalalle voi siunaantua niin paljon? Kaikki muut jalat on jo saatu raspin alle nätisti ja käsittely alkamaan, mutta vasen on se meidän Akilleen kantapää... ja ymmärtäähän sen, kun nilkka on kipeänä niin kuka haluaa että sitä sitten puristeltaisiin ja käsiteltäisiin? No en minä ainakaan! No, parasta toivoen, ehkä kenkäys meneekin ihan kivutta?
Jos ei niin sitten lääkäritäti ja tilulilulii-piikki peffaan ja heppa muihin maailmoihin ja tassuun tossu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti